Kasku on lyhyehkö,
yleensä humoristinen kertomus jostakin todellisesta tapahtumasta tai henkilöstä.
Wikipedian mukaan kasku on sijoitettu todelliseen aikakauteen ja siinä
esiintyvät usein todelliset, tunnetut henkilöt. Kaskuihin voi sisältyä
jonkinlainen sutkaus, mutta erillinen käänne- tai huippukohta (punchline) ei
ole pakollinen.
Kaskuja voidaan nimittää myös anekdooteiksi, mutta anekdooteiksi taidetaan kutsua yleisemmin myös ei-niin-hauskoja juttuja. Kaskuissa taas on ainakin jonkinlainen pyrkimys huumoriin. Kaskun ja vitsin ero puolestaan voisi olla se, että kaskussa todellisuus painottuu huvittavuuden kustannuksella, kun taas vitsissä korostuu naurettavuus eikä jutun paikkansapitävyys ole niin tärkeää.
Kaskut ovat parhaimmillaan yhteisön kertomuksia, sellaista kansanperinnettä, joka yhdistää yhteisön jäseniä. Yliopisto- ja ylioppilaskuntayhteisöissä on aina kerrottu juttuja milloin kenestäkin henkilöstä tai tapahtumasta. Yhteisöön sosiaalistutaan tarinoitten kautta, koska ne kertovat paljon yhteisön tavoista ja arvostuksista ja ennen kaikkea siitä, mitä yhteisö pitää huvittavana.
Kirjailija Petri Tammisen ajatusta mukaillen yhteinen naurun kohde todistaa, että elämme samassa maailmassa toisten kanssa.