Paluu legendojen äärelle

Huomasin kauhukseni, etten ole hetkeen muistanut päivittää kaskublogia. Suoritettakoon siis paluu legendojen ääreen.

Journalistiikan opiskelija Jari Valtee haastatteli minua keväällä ensin radiojournalismin kurssitehtäväänsä ja kirjoitti sen perusteella Jyväskylän ylioppilaslehteen Jylkkäriin jutun "Heli Hämäläinen kerää kaskut talteen". Tästä sangen näppärästä ja mieluisasta yhteistyöstä voin todeta, että lehtihaastattelussa todella kuuluu oma ääneni. Taitavasti tavoitettu. Jari kysyi hyviä ja todella haastavia kysymyksiä. Oli esimerkiksi yllättävän vaikea nimetä, mikä on hauskin tähän mennessä kuulemani kasku, enkä osaisi vastata kysymykseen varmaan vieläkään.

Jos joillekuille sattuu ja tapahtuu, niin journalistiikan opiskelijoille. Heidän ainejärjestönsä Lööppi ry suorastaan pursuaa legendoja, ja jos heille ei muuten riitä vallan vahtikoirien tehtäviä, he pystyvät täysin vaivattomasti aiheuttamaan pahennusta myös itse. Journalistiikan mussukat ovat esimerkiksi tähänastisen opettajanurani ainoita opiskelijoita, joilta olen joutunut kieltämään päihteitten käytön luennolla. Näitä seikkailuja minun on jo useamman vuoden ajan ollut ilo seurata vierestä ja heidän ainejärjestölehdestään Jornosta. Täten haastan #lööppiperhe'en toimittamaan kaskukirjaan kaikkien aikojen parhaat toilailut!

Loppukeväästä ja kesän aikana kaskuja on tihkunut minulle vain harvakseltaan. Nyhdän kyllä lähes jokaisesta keskustelukumppanistani muutaman muiston (suotakoon tukea kaskukirjailijan uhreille!), mutta muitten yhteydenottoja en ole hetkeen saanut. Oletan, että kesälomilla on jotain tekemistä asian kanssa.

Kaskuja voi edelleen kertoa ja lähettää minulle erittäin mieluusti. Arvioisin, että elokuun aikana kuulemani jutut ehtivät vielä mukaan kaskukirjan käsikirjoitukseen. Liian pitkäksi aikaa ei siis kannata jäädä muistojaan panttaamaan, koska seuraava kirjoihin ja kansiin pääsemisen mahdollisuus saattaa olla vasta vuosikymmenten päästä.

Huumoria on halkeama tavallisuudessa

Kaskukirjaprojekti on saanut pohtimaan huumorin olemusta entistä syvemmin. Mistä huumori oikeastaan syntyy? Onko se, mikä on minusta hauskaa, huvittavaa myös toisten mielestä, ja jos on, niin millä perusteella? Yhdistävätkö jotkin naurun kohteet huvittujia enemmän kuin toiset?

Yliopistossa opettaessani olen huomannut, että tietyt sutkautukset naurattavat kuulijoita kurssista toiseen. Ne huvittavat silloin, kun ne ovat kontekstissaan yllättäviä. Mutta entä jos saman sukkeluuden sanoo aina samassa tilanteessa? Silloin osa kuulijoista osannee odottaa sitä eikä enää huvitu. (Opettajakonkarikollegat tosin muistuttavat, että onneksi kaikille kurssilla on niitä opiskelijoita, jotka pystyvät torkkumisestaan huolimatta naurahtamaan "oikeissa" kohdissa.)

Helminauha mokoma rysähti rikki, kun hiplasin sitä liikaa luennoidessani kielenhuollosta. Puuhelmien pomppiminen pitkin luentosalin lattiaa takasi hetkittäisen herkeämättömän huomion.

Huumoria voisi siis olla halkeama tavallisuudessa – jokin muuten tasaisessa pinnassa oleva särö, joka herättää huomion. Huumorin olemuksesta tohtoriksi väitellyt Jarno Hietalahti kiteyttää huumorin muhivan ristiriidoissa. Juuri tämä näyttäisi olevan ominaista kaskulle: kuvataan jokin tuttu ja tyypillinen tilanne, jossa sattuukin jotain yllättävää. Kasku kietoutuu usein jonkin tietyn henkilön ympärille ja esittää hänen reaktionsa tavallisuudesta poikkeavaan tilanteeseen. Tämän ihmisnäkökulman vuoksi Hietalahden väitöskirjaa The dynamic concept of humor: Erich Fromm and the possibility of humane humor tulee varmasti lueskeltua vielä paljon tämän kaskukirjaprojektin aikana.

Viime viikkoina kaskut ovat löytäneet luokseni monesti sattuman kautta. Käyn usein yksinäni lounaalla, koska tykkään paitsi salakuunnella ihmisiä myös saada ennalta suunnittelematonta seuraa. Taannoin Librissä viereeni istunut herrasmies alkoi kysellä kampuksen kuulumisia, ja pian selvisi, että hän on yliopiston entisiä työntekijöitä. Eipä aikaakaan, kun jo kertoilimme kaskuja toisillemme. Mitä mainiointa viihdykettä! Tällaisia halkeamia haluan elämääni enemmän.

Jos siis näette minut joskus jossain (varsinkin yliopistolla), tulkaa rohkeasti kertomaan juttujanne!

KSML - kaskuja saa mulle lähettää

Mediahuomio poikii kaskuja kiihtyvään tahtiin. Tänään on ollut kaskukirjaprojektin historian vilkkain kaskuilupäivä, ja siitä kiitos kuuluu tietysti kaikille muistojensa lähettäjille sekä sanomalehti Keskisuomalaiselle. Pääsin nimittäin viime viikolla toimittaja Susanna Straniuksen haastateltavaksi ja sain tänään kunnian olla maakuntalehden kansikuvatyttö. Okei, pärstäni näkyy ihan pienellä etusivun yläreunassa, mutta täytyyhän sitä jostain ihmisen ilonsa repiä.

Naurava naamani KSML:n kannessa 30.1.2017.

Entisenä ainejärjestökolleganani Susanna pystyi vinkkaamaan useista yhteisistä tuttavistamme, joilta kannattaisi nyhtää kaskuja. Varautukaa siis tähän, arvoisat fennistitoverimme!

Ei muuten kannata huolestua, jos en ihan heti kuittaa lähetettyä kaskua vastaanotetuksi. Vastaan kyllä kaikkiin viesteihin ja pyydän tarvittaessa lisätietoja yksityiskohdista. Tänään on tullut sellainen suma sähköpostia, että sen purkamiseen menee tovi. Älkää siis antako hitauden häiritä, vaan jatkakaa hauskuuksien muistelua ja pankaa niitä tulemaan tännepäin!

Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan ensimmäisenä lukea lähettämänne jutut, enkä malttaisi odottaa, että pääsen jakamaan niitä eteenpäin.

Kaskuilua Yle Jyväskylän keskipäivän ohjelmassa

Yle Jyväskylä on kyllä loistavasti ajan hermolla. Toimittaja Timo Hytönen oli jotain kautta päätynyt Twitter-sivulleni ja huomannut minun kirjoittavan kaskukirjaa. Sain heti kutsun radiohaastatteluun, mikä oli jännittävää, koska edellisestä käynnistäni Ylen studiossa kauppakeskus Tawastin yläkerrassa on ehtinyt vierähtää tovi.

Pääsin toimittaja Jussi Lindroosin haastateltavaksi keskipäivän ohjelmaan tiistaina 17. tammikuuta. Jutustelu sujui leppoisasti, ja oli kiehtovaa saada seurata ohjelman välissä, kuinka radiouutiset luetaan eetteriin. Olen aina ihaillut radion ja television uutistoimittajien selkeää artikulointia.

Harmillista, että haastattelu oli kuunneltavissa vain suorana lähetyksenä. Olisin kernaasti linkittänyt mahdollisen tallenteen tänne. Mikäli joku sattui olemaan radion ääressä, haluan näin kirjallisesti oikaista lähetyksessä sattuneen kömmähdykseni. Nimittäin erääseen kirjan kanteen liittyvä kasku koskee Kaisa Häkkisen teosta Mistä sanat tulevat eikä Kielitieteen perusteet, kuten haastattelussa virheellisesti väitin. – Pappani oli kovin tarkka tämänkaltaisista yksityiskohdista (enkä voi väittää, ettenkö olisi perinyt moista ominaisuutta), ja hänellä oli tapana laatia täsmälliset oikaisut milloin mihinkin väärin muistettuihin tai muotoiltuihin seikkoihin. Oikaisut alkoivat yleensä toteamuksella "ei se niin ollut".

#Päivänpersoona, yliopistohuumorista kirjaa kokoava Heli Hämäläinen. pic.twitter.com/IPel51s92H

— Yle Jyväskylä (@ylejyvaskyla) 17. tammikuuta 2017

Kivan kuvan nappasi Timo Hytönen.

Haastattelu Kortepohjalainen-lehdessä

Viime keväänä olin kaskukirjan tiimoilta Kortepohjalainen-lehden pitkäaikaisen päätoimittajan Risto Urrion haastateltavana. Haastattelu toimi myös toiseen suuntaan, sillä sain tallennettua häneltäkin yliopistoon liittyviä kertomuksia. Olen huomannut, että kaskut muistuvat mieleen parhaiten juuri keskusteluissa, eivät niinkään niitä yksin muistellen.

Rattoisasta juttutuokiosta syntyi oheinen juttu Kortepohjalaisen 35-vuotisjuhlanumeroon, joka ilmestyi toukokuussa 2016. Koska lehteä ei julkaista verkossa, näppäsin jutusta kuvan, jotta tekstin pääsee lukemaan.

Työnimenä Akateemisesti hauskaa

Tervetuloa seuraamaan kaskukirjaprojektini vaiheita!

Kirjoitustyöni on edennyt ensimmäisten ja tärkeimpien vaiheittensa kautta siihen, että tarvitaan lisää ennakkorummutusta. Ja mitkä ne ensimmäiset vaiheet sitten olivat?

1. Muistivihkon kansi on koristeltu hevoskiiltokuvin.
2. Projektista on kerrottu kaikille tutuille ja velvoitettu heidät kaivelemaan kaskukelpoisia juttuja mielensä sopukoista.
3. Kirjalle on keksitty työnimeksi Akateemisesti hauskaa.

Seuraava ja luonteva vaihe missä tahansa kirjoitusprojektissa on blogin perustaminen. Tämän blogin avulla saan koottua kaskukirjani kuulumiset yhteen paikkaan, jäsennettyä työskentelyprosessiani ja levitettyä tietoa siitä, että tällainen kirja on tekeillä. Enhän suinkaan voi keksiä kaskuja omasta päästäni, vaan tarvitsen avukseni kollektiivista muistia.

Blogi oli perustettava myös sen vuoksi, että jos jotakin asiaa ei löydy Google-haulla, sitä ei ole olemassa. Nyt on. Toivottavasti mahdollisimman moni törmää tähän blogiin ja innostuu toimittamaan muistojaan minulle. Tarinoita saa lähettää osoitteeseen heli.m.hamalainen(ät-merkki)jyu.fi.